Mistä kirjoittamisessa mielestäni todella on kysymys
Carolyn Ann Aish © 2004
Kaikki oikeudet pidätetään.
Kirjoitettu Christine Hammarin sivustoa varten.

 

 
 

takaisin

 
 

Osa 5: EDITOINTI JA UUDELLEENKIRJOITTAMINEN

 
     
 

Monet kirjoittajat ajattelevat tämän olevan kaikkien tylsimmän ja pitkäveteisimmän osan kirjoittamisessa. Jos kuitenkin olet kirjoittanut jännittävän tarinan ja haluat, että se julkaistaan, voi uudelleenkirjoittaminen ollakin jännittävä ja antoisaa.

 
 

 

 
 

Mielestäni on hyvä idea jättää teksti hautumaan kuin joulupuuron siksi aikaa kun itse käy joulukirkossa. Anna tekstisi levätä!

Editointi ja uudelleen kirjoittaminen eivät tunnu niin pakonomaisilta, kun olet antanut tekstin muhia ainakin kaksi päivää - mieluummin viikon, pari.

 

Kun/jos kustantaja hyväksyy tekstini julkaistavaksi, työhön määrätään kustannustoimittaja ja kirjailijalta on nostettu taakka hartioilta.

Hyväksyn aina kustannustoimittajan ehdotukset avoimella mielellä.

 

Muista myös, että ”vähemmän on enemmän”.
Yritän olla lisäämättä nopeatempoiseen tekstiin turhia sanoja vain värittämisen ja hienostelun vuoksi, vaikka tunnen houkutusta - ja usein epäonnistunkin aikeessani.

 
 

 

 
 

NEUVONI SINULLE:

 
 

 

 
 
  • Päätä nauttia editoinnista ja uudelleenkirjoittamisesta

  • Älä liioittele prosessia. Poista sanoja - älä lisää niitä, ellei niiden lisääminen paranna tekstin sujuvuutta.

  • Pyydä apuun ystäväsi ja perheesi. Järjestä ”ääneenlukupippalot” sellaisten positiivisten ihmisten kanssa, jotka uskovat sinuun ja nauttivat tyylilajistasi.

  • Kun olet valmis, anna tekstin olla. Älä sörki sitä sieltä täältä, vaikka kuinka tekisi mieli.

  • Iiiison partyn aika on, kun kustantaja on lähettänyt tekstisi painoon!