Mistä kirjoittamisessa mielestäni todella on kysymys  
 

Carolyn Ann Aish © 2010 Kaikki oikeudet pidätetään.
Kirjoitettu Christine Hammarin sivustoa varten.

 
 

 
 

Osa 6: JULKAISEMINEN

Siitä lähtien kun jotain muistan, olen halunnut “tehdä kirjoja” Pienenä taittelin papereita ja tein sivuja, jotka sidoin narulla tai teippasin kirjaksi. Näihin kirjoitin tarinoita ja piirsin kuvia. Annoin ne kaikki aina perheenjäsenille tai sukulaisille. Se oli hauskaa!

1.            ‘Oikea' kirja

Jo julkaisseena kirjailijana olen huomannut, että kirjoittaja otetaan todesta vasta sitten, kun joku “oikea taho” on julkaissut hänen kirjansa. Taho, joka kustantaa kirjoja työkseen ja maksaa rojalteja myydyistä kappaleista. Julkaiseminen tässä muodossa ei maksa kirjoittajalle muuta kuin aikaa ja kärsivällisyyttä, hänen editoidessaan käsikirjoitustaan kustantajan vaatimusten mukaisesti. Kustantajan tehtävä on markkinoida ja mainostaa kirjaa.

Omakohtainen kokemukseni on, että käsikirjoitus pitää lähettää maailmalle yhä uudelleen ja uudelleen. Ei saa luovuttaa! Ennen pitkää joku kuitenkin haluaa kustantaa kirjan. Sopimuksen vastaanottaminen on todella järkyttävän ihanaa, vaikka se ei pitkälle kanna, jos kustantaja ei suostu painattamaan uutta painosta. Tällaisessa tapauksessa täytyy aloittaa uudestaan: lähetä käsikirjoitus eri kustantajille saadaksesi sen uudestaan julkaistua.
Itse olen yleensä lähettänyt yhden käsikirjoituksen yhdelle kustantajalle kerrallaan. En ole harrastanut
monilähetyksiäuseille kustantajille.

2.            E-kustantajat ja POD (Print-On-Demand)

Olen löytänyt Netistä monia yrityksiä, joissa saa kirjan julkaistua. Kirja on silloin yleensä elektronisessa muodossa, jolloin kirjoja voi printata tarpeen mukaan (POD - Print On Demand - Tulostus tarpeen mukaan). Tästä pidän, sillä se tarkoittaa, että kirja on markkinoilla pidemmän aikaa - niin pitkän aikaa, kuin minä, kirjailija, haluan. Tässä tapauksessa kirjailijan odotetaan osallistuvan markkinointiin ja mainontaan, sillä ilman sitä kirjojen myynti jää vähäiseksi.

3.            Julkaiseminen itse: tapa A

Monet yritykset auttavat sinua julkaisemaan kirjasi itse, maksusta. Tässä tapauksessa sinun on parasta lukea sopimusteksti tarkkaan ja varmistua siitä, että saat kauniisti painetun ja sidotun kirjan sellaiseen hintaan, joka ei myydessä kalpene muiden saman lajin (genren) kirjojen myyntihinnan kanssa.

 4.            Julkaiseminen itse: tapa B

Tällä tavalla haluan tänä vuonna 2005 ja tulevaisuudessakin tehdä: julkaista ja markkinoida omia kirjojani. Eihän se ilmaista ole ja kustannus riippuu siitä kuinka paljon olen valmis sijoittamaan laitteisiin.
Kustannuksista riippuen minun on ehkä ulkoistettava osa työstä, varsinkin silloin,  kun kyseessä on täydellisesti sidottu romaani.
Mitä suuremman määrän painattaa, sitä alhaisempi on hinta/kirja, mutta lopulta voi joutua elämään satojen myymättömien kirjojen kanssa.

POD-kirjat, itse kustannettuina (ja tulostettuina) ovat kaikkein paras keino varmistaa, että kirjailija saa parhaan voiton kirjaan uhraamastaan työstä. 

Kuten lapsena, annan nytkin pois paljon kirjojani, mutta Luojan kiitos myynnin arvo on saavuttanut lahjoitettujen lukumäärän. Sitä paitsi sanonta “Minkä hyvästä sydämestään antaa, sen saa monin kerroin takaisin” pitää mitä suurimmassa määrin paikkansa!